Aloitin oman päivätyöni ohella Airbnb-majoittamisen omassa kodissani vuonna 2021. Minulla ei ollut lähipiirissäni ketään keltä pyytää vinkkejä, joten jouduin opettelemaan paljon asioita kantapään kautta. Tämä vei luonnollisesti aikaa etenkin alussa koska halusin tehdä kaiken kunnolla, vain kerran ja onnistua. Airbnb:ssä oikein aloittaminen on ehdoton edellytys tuottavalle majoitustoiminnalle sillä virheisiin ei juurikaan ole varaa heidän arvostelujärjestelmänsä vuoksi. Alun haasteiden jälkeen olen onnistunut luomaan hyviä rutiineja ja automaatioita, jotka mahdollistavat tuottavan Airbnb-majoittamisen kokopäivätyön ja lapsiperheen arjen keskellä minimoidessani siihen käytettävän ajan. Vuosien saatossa olen myös laajentanut lyhytvuokraustoimintaa alustariippumattomaksi.

Oletpa sitten lyhytvuokraajaksi haluava tai jo supermajoittaja, toivon että pystyn antamaan sinun arkeesi arvoa viesteilläni ja tukemaan kysymyksissä, joita olen itse joutunut ratkomaan matkan varrella.

Kirjeeni tulee keskittymään lyhytvuokraukseen ja sen ympärillä oleviin asioihin. Tavoitteenani on jakaa parhaat käytännöt, jotka ovat vieneet minua eteenpäin menestyksellisesti ja kertoa myös oikeasta Airbnb-majoittajan arjesta.

Olen myös kiinnostunut muista tavoista luoda uusia, passiivisia ja aktiivisia tulonlähteitä. Harrastan myös pitkäaikaista vuokrausta, suosittelumarkkinointia sekä muita sijoitusmuotoja, kuten esimerkiksi päiväkauppaa (jossa en tosin ole vielä kummoinen). Eri omaisuuslajien ja tulolähteiden hankintaan hurahdin vuonna 2017 Varapuun koulutuksissa. 

Minun ammatillinen taustani on taloudessa, mutta vaihdoin alaa vuonna 2012 ja tällä hetkellä työskentelen IT-alalla projektipäällikkönä  norjalaisen toiminnanohjausjärjestelmän parissa.

Minun elämän arvoihin kuuluu erittäin vahvasti toisten ihmisten auttaminen sekä itseni kehittäminen. Näihin nojaten myös Supermajoittajan salaisuuksia ja Supermajoittaja-akatemia syntyi; halusta kasvaa ja tuottaa toisille sisältöä ja tukea, joka auttaisi heitä omalla matkallaan.

Autan lyhytvuokraajia erinäisissä lyhytaikaisvuokrauksen kysymyksissä ja pidän yllä yhteisöä kaikille samanmielisille Supermajoittaja-akatemiassa. Teen myös erillistä Airbnb-ilmoitusten optimointipalvelua sekä suomeksi että englanniksi silloin tällöin jos asiakas ei ole yhteisömme jäsen. Mutta ihan aina ennen kuin aloitetaan, asiakkaan kanssa pidetään strategiapuhelu. Voit varata sellaisen ilmaiseksi alla. 😊

 

Kaipaatko tukea lyhytvuokrauksen/majoittamisen aloittamiseen tai ylläpitämiseen?

Varaa aika sparripuheluun tästä